RAUMA BLUES
Rauma 10.–12.8.2023
Rauma Blues järjestettiin tänä vuonna 36. kerran. Vuodesta 1986 on festivaali ilahduttanut blueskansaa vuosittain, lukuun ottamatta korona-pandemian vuoksi peruttuja juhlia vuosina 2020 ja 2021.
Festivaalit alkoivat kahden päivän klubi- ja kahvilakeikkojen merkeissä. Torstaina Ismo Haavisto One Man Band Wanhan Rauman Kaffe-Barissa, Hamid Moeini Band Poroholman Ranta-talossa. Perjantaina Micke & Lefty Café Salissa, Lazymen Blues Band sekä Unna & Helge Tallqvist Band Kulttuurikuppila Brummissa. Vaikka Brummin nimessä on sana kuppila, niin kyseessä on kuitenkin täysiverinen keikkapaikka, jossa on hyvä ääni- ja valotekniikka.
Kylmän ja sateisen jakson jälkeen ilmojen haltija soi pääkonserttipäivän kunniaksi mainion kelin. Ei liian kuumaa, eikä etenkään vesisadetta. Vielä torstaina ja perjantaina, festivaaliin liittyvien klubikeikkojen aikana sade välillä näyttäytyi, mutta lauantaina aurinko paistoi täydeltä terältä!
Pääkonserttipaikkana oli Rauman keskustassa sijaitsevalle Parpansalin kentälle pystytetty teltta-areena. Alueen eteläpuolella oli viehättävä kaupungin poikki virtaava kanaali.
Porukkaa oli paikalla jo hyvissä ajoin. Kolme varttia ennen ensimmäisen artistin esiintymistä, teltan pöydät olivat jo täynnä. Vain lavan edusta, jota oli noin neljännes teltan pinta-alasta, oli vapaana. Väkeä virtasi ajoittain pitkänäkin jonona portilla, jossa lippujen tarkastus ja kassien tsekkaus hoitui sujuvasti.
Pääkonsertti starttasi järjestävän palloseuran, Rauma Blues 86 Ry:n hallituksen puheenjohtajan, Tunnu Pärssisen, avaussanoilla ja tästä eteenpäin spiikeistä vastasi jo klubikeikkansa perjantaina heittänyt Micke Björklöf.
Illan ensimmäinen akti oli alkujaan raumalainen bändi, AT’s Roots & Ramblin’. Joukkueen nokkamiehenä toimii erittäin hyväksi kitaristiksi ja laulajaksi osoittautunut Arttur Teränen. Bassossa on leveillä suuren lavan muuveilla operoinut Mikko Korpi, rummuissa Oliver Westerberg. Bändi heittää roots-musiikkia isolla pensselillä ja nuorekkaan energisellä otteella. Ei ihme, että paikalliset ovat ylpeitä joukkueesta. Matkan varrella vahvistukseksi tuli vielä Risto Kauppinen tenorisaksofonin kera.
Yhdysvaltalainen Nora Jean Wallace halusi itse oman bändinsä osuuden jo alkuiltaan, joten hän oli vuorossa seuraavana. Wallace on pitkän ja kivisen tien kulkija ja on levyttänyt ja kiertänyt maailmaa 70-luvulta lähtien. Mahtava ääni ja lavakarisma täytti lavan, puhumattakaan lähes ylitsepursuavasta sähkönsinisen esiintymismekon yläosasta sekä vanhan liiton blueskorkkareista.
Chicago-blues soi voimallisesti groovaavan bändin tahdittamana. Leikillisen diivamaiset elkeet bändin basistin kanssa ja äidilliset otteet kitaristin, Brian Lupon kanssa toivat esille sen, että kyseessä on oikea Big Mama. Myös mm. Muddy Watersin biisistä löytyi naisenergiaa Nora Jeanin käsittelyssä.
Seuraava kokoonpano, Harlem Lake Hollannista, on tunnettu siitä, että se voitti European Blues Challenge -kisan Malmössä 2022. Bändi koostuu nuoruuden energiaa pulppuavasta viidestä jäsenestä ja niin kuin Malmössäkin, heillä oli vahvistuksenaan torvisektio.
Joukkueen habituksessa ja naissolistin, Janne Timmerin, riemuisessa olemuksessa on ehtaa hippiaikojen vibaa. Malmön kisoihin he matkustivat vanhalla täyteen ahdetulla pakettiautolla, Rauman keikkapaikalle he saapuivat jalan, raahaten instrumenttejaan perässään. Järjestäjien tarjoamalle autokyydille ei ilmeisesti ollut tarvetta – heidän majapaikkansa kun taisi olla ihan kulmilla.
Joukkue heittikin Timmerin johdolla voimallisen keikan. Dave Warmerdam hoiti keyboardit ja esityksen loppupuolella siirtyi vimmaisesti myös toisen kitaran kimppuun. Sonny Ray van den Berg soitti koko keikan ajan toista kitaraa. Benjamin Torbijn tarjosi pitkän rumpusoolon, kuten myös Warmerdam Hammondillaan. Basisti Kjelt Ostendorf oli enimmäkseen taka-alalla kolmen miehen torvisektion kera.
Robert Finley, Louisianasta, oli raikas tuulahdus ajalta ennen nykyisiä turvallisen tilan teemoja. Vanhojen bluesartistien jalanjälkiä seuraten, niin puheet kuin eleet eivät olleet, onneksi, poliittisesti korrekteja. Finley on valtavan sielukas laulaja, jonka ääni liukuu leveästä matalasta hienoon soul-falsettiin. Artistin talutti lavalle hänen tyttärensä, Christy Johnson, joka paljastui myös loistavaksi laulajaksi. Syy taluttamiseen on se, että Finley on lähes sokea.
Finley on musisoinut pitkään, mutta aloittanut levytysuransa vasta varttuneella iällä yli 60-vuotiaana, vuonna 2016. Osittaisen sokeutumisen takia hän joutui jättämään puusepän työnsä ja keskittymään musiikin tekoon. Iso noste uralla alkoi seuraavana vuonna The Black Keys -bändin Dan Auerbachin kanssa kehkeytyneen yhteistyön myötä. He ovat myös keikkailleet ja levyttäneet yhdessä ja Auerbach on lisäksi tuottanut Finleyn albumin ”Sharecropper’s Son”, vuodelta 2021.
Auerbachin elokuun alussa ilmestyneellä pitkäsoitolla ”Tell Everybody!” (21st Century Juke Joint Blues From Easy Eye Sound) soittaa hänen Nashvillen studioillaan levyttäneitä artisteja, mukaan lukien Robert Finley. Albumi ponkaisi Yhdysvaltain virallisia levymyyntilistoja pitävän Billboard-lehden Blues Albums -listan ykköseksi elokuun lopulla! Kiekon kannessa vieläpä komeilee piirros Robert Finleystä.
Illan päätti Suomen lahja kansainväliselle blues-taivaalle, Erja Lyytinen, stadionrokin elkein. Keikka oli monipuolinen ja vimmaisen tehokas. Kitarat vaihtuivat tiuhaan ja jopa hienoja blues-lickejäkin kuultiin. Bändi koostui nuorista mutta taitavista soitajista: Petri Rahikkala (koskettimet), Tatu Back (basso) ja Iiro Laitinen (rummut).
Juha Seila
(julkaistu BN-numerossa 4/2023)
Kuva: Robert Finley (c) Juha Seila
